Yläleuan rankaproteesi

Potilas velvoitti puolesta-asioijan hoitamaan ’tämän hammasasian’. Pienellä tarkennuksella selvisi että muutaman hampaan sillan tapainen, joka oli ankkuroitu ympärillä oleviin hampaisiin, ei enää pysynyt paikoillaan. Syöminen hankaloitui ja pureminen. 

Puolesta-asioija esitti kysymyksen kaiken kattavan Maisan asiantuntijoille eli kotikunnan terveysaseman hammashoitajille. He siirsivät kysymyksen kotikunnan vähemmän toiveikkaiden potilaiden sairaalassa toimivalle hammashoitolalle.
Ystävällinen hoitaja kaksikko yhytti puolesta-asioijan potilashuoneesta ja ilmoitti kutakuinkin yhteen ääneen ettei asia kuulu hammashoitolalle vaan pitää mennä tapaamaan hammasteknikkoa.

Pulma vaan oli paha: potilas oli paarikunnossa, siirretty juuri toiveikkaiden sairaiden sairaalasta vähemmän toivoa omaavien palliatiivisten asiakkaiden sairaalaan. Yksikään kotikunnan hammasteknikko ei tee koti- tai sairaalakäyntejä, eikä katso olevansa kykenevä hoitamaan paaripotilasta.

Mitä voi siis vielä tehdä? Paitsi syödä niillä lopuilla hampailla. Muutaman töytäilyn jälkeen omahoitaja esitti hieman varovaisesti kysymyksen, että kukahan sen hammashoidon sitten maksaa. Puolesta-asioijan vastaus oli melko varma: minä maksan. Oma hoitaja lähti hoitamaan varausta. Noin kuukauden päästä kotikunnan hammashoitola ilmoitti että aika on varattu viikon päähän. Kyseesssä on vuodepotilas ja siirtyminen hammaslääkärin vastaanotolle olisi melko haastavaa. Jononhoitaja sanoi että kyllä lääkäri voi käydä katsomassa. Puolesta-asioija ilmoitti osaston rouville ja tälläsi itsensä kyseiseen kellonaikaan potilaan luokse. 

No asia mutkistui koska lääkärillä ei ollut samaa käsitystä kuin jononhoitajalla, hän siis odotti omassa kolossaan ja potilas omassa kolossaan, etäisyyttä heillä oli valovuosia ja 30 metriä.

Lopulta soitettiin hammaslääkärille, joka pyyhälsi paikalle pahastuneena. Tutki potilaan ja antoi lausunnon: "Tässä hammashoitolassa me ei tehdä proteesien korjauksia, koska täällä ollaan max viisi viikkoa. Ja seuraava vapaa aika on muutenkin toukokuussa". Lohdutti sitten vielä, että varmaan sitten hoidetaan, kunhan potilas on siirretty seuraavaan hoitolaitokseen. Lopuksi hammaslääkäri moitti ettei ole hampaita pesty kunnolla. Tulee tulehdus ja mätänee. Potilaan hammasharja oli alimmassa laatikossa, hammastahnatuubi avaamattomana. Ilman tukea potilas ei päässyt edes istumaan, saati kylpyhuoneen lavuaarille. Mutta hyvähän se oli että saatiin ammattialisen nuhteet.

Lopulta tuli myös hammaslääkärin kirjaus: ”Potilaan yleistilan huomioon ottaen emme suosittele hammashoitotoimenpiteitä. Suosittelemme pehmeää ruokavaliota ja omien jäljellä olevien hampaiden hyvää hoitoa tässä elämäntilanteessa. ” Seuraavan päivänä oli keiton kanssa Reissumiestä ja hedelmänä omena, molemmat varmaan pehmeinä.

Ja hammasfarssin viimeinen näytös kirjattiin, kun koko silta katosi. Joutui ehkä pesulaan tai eksyi astioiden mukana tiskiin. Puolesta-asioija joutui hoitohenkilökunnan tiukkaan syyniin: ’Oletteko Te vienyt sen kotiin? Tai ottaneet mukaan kun se silta on kadonnut’. Puolesta-asioija pystyi vain melko hampaattomaan vastaukseen: ’en minä sitä siltaa voi käyttää’.